Virallisen kuvauksen lukemisen jälkeen voisi saada väärän vaikutelman siitä, että meitä odottaa tyypillinen mahtipontinen tarina eläkkeellä olevasta voittamattomasta päähenkilöstä, joka seuraavan puolentoista tunnin ajan taistelee pahisten kanssa suojellen haavoittuvia maaseudun asukkaita Britanniassa… Sen sijaan edessämme on emotionaalisesti monimutkainen ja vakava elokuva, jonka juoni on melko yksinkertainen, mutta joka tapahtuu Irlannin Atlantin rannikon eeppisissä maisemissa.
Elokuvan tapahtumat alkavat Pohjois-Irlannin kaupungissa vuonna 1974 ja jatkuvat pienessä, maalauksellisessa Glencolmkillin kylässä Donegalin kreivikunnassa nykyaikaisessa Irlannissa. On huomionarvoista, että elokuvan kuvaukset tehtiin juuri tällä alueella ja Dublinissa, mikä on harvinaista CGI (tietokoneavusteinen kuvitus) -tekniikoiden suosion aikana. Elokuva esiteltiin ensimmäisen kerran Venetsian 80. kansainvälisessä elokuvajuhlissa vuonna 2023. Juonen ja kontekstin paremman ymmärtämisen kannalta suositellaan tutustumista Pohjois-Irlannin historiaan, jotta tiedettäisiin konfliktin syyt ja Irlannin tasavaltalaisarmeijan (IRA) toiminta.
Elokuvan ensimmäisistä kuvista voi aistia erityisen tunnelman, joka upottaa 1970-luvun ilmapiiriin. Punaisista tiilirakennuksista, goottilaisista katedraaleista, kuivamuurauskivistä tehtyistä muureista, olkikattoisista taloista, tummista ja käytännöllisistä sisätiloista, paikallisen yhteisön sosiaalisista elämänpiirteistä – kaikki tämä saa seurakseen sopivan musiikillisen taustan. Autot ansaitsevat erityistä huomiota: brittiläisistä harvinaisuuksista, kuten Wolseley Hornet Mk3 ja Triumph 2000, ranskalaiseen Citroën DS23 Pallasiin ja jopa amerikkalaiseen Ford Capri 3000:een. Ne eivät vain täydennä yleiskuvaa esteettisyydellään, vaan niiden mallilla ja värillä on juonelle tietty merkitys. Samalla nykyaikaiset kuvaustekniikat mahdollistavat paikallisten maisemien kuvaamisen ainutlaatuisesta näkökulmasta: idyllinen näkymä vihreistä kukkuloista haarautuvine teiden verkostoineen aina Atlantin kallioiseen rannikkoon yksittäisine rantoineen.
Liam Neesonin panoksesta erilaisiin rooleihin ja tyylilajeihin hänen jo menestyneen uransa aikana voisi irvailla, mutta häneltä ei voi kieltää yhtä asiaa – hänen näyttelijäntaitoaan, kykyään muuntautua hahmokseen, kuvata ei vain ulkonäköä vaan myös välittää hänen emotionaalinen tilansa. Finbarr Murphy on biografiansa uudelleenarvioinnin vaiheessa, pohtii ja asettaa usein kyseenalaiseksi aiemmin tehtyjä päätöksiä, yrittää liikkua uuteen suuntaan. Hänen satunnainen sentimentaalinen naiivisuutensa, kuten siemenien ostaminen kaupasta tai yritys tehdä ilmeestään ystävällisempi peilin edessä, ei jätä ketään välinpitämättömäksi. Toisaalta hän on tiukka ja järjestelmällinen, toisaalta hänellä on lievästi huolimaton ulkonäkö, mikä jollain tavoin heijastaa hänen sisäistä maailmaansa, jossa on vielä enemmän epävarmuuksia ja monitulkintaisuuksia. Finbarr Murphy voi olla “työssään” kylmä ja armoton, mutta suhtautuu lapsiin ja eläimiin myötätunnolla ja empatialla. On myös mielenkiintoista kuulla, kuinka Liam Neeson ponnistelee lausumaan oikein sukunimen “Dostojevski”, koska hänen hahmonsa nauttii edelleen kirjojen lukemisesta, ja “Rikos ja Rangaistus” -romaani löytää paikkansa yhdessä juonilinjoista.
Sivuhenkilöistä erottuu erityisesti päähenkilön “kollega” Kevin Lynch, jota Jack Gleeson esittää innokkaasti. Tautisella katseella, joskus neurastenisen käyttäytymisen kanssa hän pelaa leikkisästi ja välinpitämättömästi työssään palkkamurhaajana, kuuntelee laatuluokan musiikkia vinyyliltä ja unelmoi vapaudesta aloittaa uusi elämä jossakin aurinkoisessa Kaliforniassa. Yhtä viehättävä on Doireann McCann, jonka Kerry Condon esittää, ja joka johtaa IRA: n edustajien ryhmää yhdistäen kovat johtajuusominaisuudet omaperäiseen moraalijärjestelmään.
Kaikista todellisen jännityselokuvan piirteistä huolimatta elokuva sisältää jopa romanttisen juonen, joka haluaa muistuttaa meitä siitä, että ei ole koskaan liian myöhä