Tammikuuta Netflixi perjantaijulkaisussa ilmestyi F. Gary Grayn ohjaama uusi ryöstöelokuva nimeltä “Nousu”. Elokuva oli suunniteltu ensi-iltansa saavaksi jo viime vuoden elokuussa, mutta Hollywoodin lakkojen vuoksi sen julkaisu oli pakko siirtää. Tässä arvostelussa kerromme, miksi saattaa olla, että olet jo nähnyt tämän elokuvan, vaikka et olisi sitä vielä katsonut, ja miksi se ei estä nauttimasta tarpeeksi “syyllisestä nautinnosta”.
Nimi: “Nousu” / “Hissi”
Genre: Ryöstöelokuva
Ohjaaja: F. Gary Gray
Näyttelijät: Kevin Hart, Gugu Mbatha-Raw, Vincent D’Onofrio, Ursula Cabrero, Billy Magnussen, Burn Gorman, Jacob Batalon, Sam Worthington, Jean Reno
Ensi-ilta: Netflix
Julkaisuvuosi: 2024
IMDb: 5.4
Cyrus Whitaker on ammattimainen varas, joka johtaa monipuolista asiantuntijaryhmää ja erikoistuu oikeiden taideteosten varastamiseen. Hänen entinen tyttöystävänsä Abby, Interpolin agentti, yrittää saada hänet vankilaan, mutta saa odottamattoman määräyksen tiukalta esimieheltään. Tämä pakottaa hänet rekrytoimaan Cyruksen ja tämän ystävät varastamaan 500 miljoonaa dollaria kultaa, joka kuuluu miljardööri Lars Jorgensonille. Viimeksi mainittu aikoo maksaa tämän summan hakkeriryhmälle rikastuakseen, mutta hänen kavalan suunnitelmansa seurauksena monet syyttömät ihmiset joutuvat vaaraan.
Abby tarjoaa varkaille immuniteettia aikaisemmista rikoksistaan vastineeksi. Heidän tehtävänsä vaikeutuu kuitenkin, kun kulta kuljetetaan matkustajalentokoneella, nostamalla tämän jo vaikean ryöstön korkeuteen 12 000 metrin korkeudessa, jossain Lontoon ja Zürichin välisillä huoleettomilla eurooppalaisilla pilvillä.
Juonikuvauksen lukemisen jälkeen saattaa syntyä ainakin kaksi ennalta arvattavaa kysymystä. Onko tämä todella niin absurdia kuin paperilla näyttää? Ja eikö tämä muistuta muita elokuvien juoniyhteyksiä, erityisesti erittäin tunnetun elokuvasarjan? Vihje: siinä on paljon karvaisia lihaksikkaita miehiä (vähintään neljä), uskomattomia toimintakohtauksia ja saarnoja perheestä. Ja kyllä, nämä olivat retorisia kysymyksiä.
“Nousu” tarjoaa jälleen tarinan huomattavasta varkaan joukosta tyylillä, joka muistuttaa tunnettua Steven Soderberghin trilogiaa. Mutta Soderberghin eleganssin sijasta katsoja saa viime hetken jahtiin, sekä sen näytettyyn että esitettyyn epärealistisuuteen.
Vaikka tämä saattaa olla yllättävää, nämä tekijät eivät estä katsojaa saamasta annostaan “kielletystä nautinnosta” tästä melko aliarvostetusta esityksestä.
Ohjaaja Felix Gary Gray osallistui aiemmin “Fast and Furious” -sarjan kahdeksannen osan ohjaamiseen, joka keräsi maailmanlaajuisesti yli miljardi dollaria, ja tämän viimeisimmän elokuvan adrenaliinityyli näkyy täällä selvästi. Ei kuitenkaan kahdeksannen osan seikkailujen tasolla, vaan pikemminkin viidennen ja kuudennen osan tyylissä. Jos muistamme, viides osa oli myös näennäisesti älykkään ryöstön ympärillä (täällä on jopa identtinen juonenkäänne), ja kuudes perustui myös armahduksiin osallistuville. Lentokoneiden pyörimisestä ei ole järkevää muistuttaa vielä kerran, mutta tärkeintä on, että kaikki tämä näyttää edelleen melko kiehtovalta.
Mutta “Fast and Furious” ei ole ohjaajan ainoa rikas luova tausta. Tärkeämpää on mainita, että 20 vuotta sitten hän ohjasi maailmanlaajuisesti menestyneen uusintaversion “Italian Jobista”, joka yhdessä “Ocean’s”-elokuvien kanssa osoittautui menestykseksi 60-luvun elokuvan melko unohdetusta uusinnasta. Ilmeisesti tämä kokemus auttaa Felix Gary Grayta myös nyt. Siksi jopa heikkoa materiaalia kuten “Nousu”, jonka juoni seuraa “Italian Jobia” ja alkaa Venetsiasta, voi pitää viehättävänä.
Hyvän dynamiikan saavuttamiseksi tarvitaan kohtuullista tulosta, koska varmasti et tylsisty katsellessasi.
Vaikutelmaa parantaa mukava näyttelijäkaarti, joka näyttelee hyvin, ja tässä suhteessa se on jopa hyvä, koska ei ole tarvetta häiritä jollakin pseudo-draamallisella konfliktilla. Jean Reno näyttää tulleen elokuvan kuvauksiin vain juomaan kahvia. Vincent
D’Onofrio tekee jo toisen projektin viikossa. Kevin Hart käyttäytyy epätavallisen pidättyvästi, tottuneena hulluihin rooleihin.
Yksi tekijä vaikuttaa myös elokuvan tulkintaan: edelliset Netflixin suuret projektin olivat hyvin kunnianhimoisia ja yleensä hyvin vakavia. Esimerkiksi viimeisin Zack Snyder uskalsi koskettaa suosittua “Star Wars” -franchisingia ja sai sekä kriitikoilta että yleisöltä negatiivista palautetta. Toinen jättituotanto, “Mission: Stone”, mainosti itseään jotain “Mission Impossible” -tyyppistä, mutta se tuhottiin yleisön (ja meidän) toimesta, joten tällaiset vertailut kuulostavat nyt naurettavilta.
Kevyt “Nousu” ei missään tapauksessa tavoittele “uuden Danny Oceanin” statusta, joten se ei joudu yliarvioitujen odotusten uhriksi. Katsoja voi ennen katsomista arvata, millainen elokuva häntä odottaa. Ja selviää, että se on riittävän charmikas ja viihdyttävä, jotta ei kaduttaisi käytettyä aikaa.
Johtopäätös:
“Nousu” on sataprosenttinen nopean viihteen antaja, ja paradoksi on siinä, että tällaisestakin tuotteesta löytyy oma kiistaton hyötynsä.